Ihan ensin, kiitos kommenteistanne, niitä on mukava lukea
Vihdoin meilläkin oli eilinen vähän lämpöisempi päivä. Kesästä ei voi kyllä vieläkään puhua. Eilen auringossa oli sentään 15 astetta.
Jotenkin on nuo pihatyötkin vielä osittain kesken, kun ei siellä märässä maassa ja kylmässä tuulessa viitsi mitään tehdä. En ole nyt vielä tuota viimepostauksen kukkaakaan istuttanut isompaan astiaan ja vienyt tuonne ulos palelemaan. On se tuossakin ihan nätisti kukkinut. Aikamoinen juoppo se kyllä on. Olenkin harkinnut sille sellaista jatkuvakastelupurkkia. Tuon jos jättää mökillä käynnin ajaksi oman onnensa nojaan, on se varmasti entinen. Täytyyköhän sitä mennä mökille kukka kainalossa
Kivastihan se tietenkin sielläkin kukkisi.
Eilen tapasin naisen ja villakoiran. Olin heidät nähnyt jo kerran aikaisemminkin ja mieleni teki silloinkin pysäyttää auto ja jutella hetki. Eilen näin heidät taas. Olin menossa hautausmaalle, enkä ollut sitä sen kummemmin suunnitellut, mutta juolahti vain mieleeni kaupasta tullessa. Siinä he kävelivät ihan sopivassa paikassa, että saatoin auton pysäyttää. Enkä usko mihinkään sattumaan. Niin mukavanlainen tuo tapaaminen oli. Ei yksistään siksi, että hänkin omisti villakoiran, josta tietenkin sain oivan syyn puhumisen aloittamiseen, vaan siksi, että hänkin on uskovainen. Olen jo pitkään tuntenut itseni yksinäiseksi, siis ystävätasolla. Olen rukoillut, että jostain ilmaantuisi sellainen ihminen, jonka kanssa voisi puhella kaikenlaisia asioita, siis naisten ajatuksilla. Nyt koin ja koimme sen kummatkin ihan selvästi, hänkin kaipasi ystävyyttä. Siinä tienlaidassa me sitten juttelimme yli tunnin. Ihan kuin vanhat kaverukset ja sovimme jopa uudesta tapaamisestakin. Minulla on jotenkin taas sellainen pölmistynyt olo. Taivaan Isä on kyllä mahtava johdattaja asioiden ja ihmisten suhteen. Eikä se johdatus suinkaan ole mikään jyrisevä ääni, että nyt tuonne heti. Ei, se voi olla juuri tuollainen ykskaks mieleen juolahtaminen ja sitä sitten jo toteuttaa ennenkuin edes kerkeää ajatella sen kummemmin.
Niin ja jos minä olisin kerinnyt ajattelemaan, niin en olisi kääntynyt hautausmaalle päin, koska se oli paluuta puolesta välistä kotimatkaa. Enkä ole pitänyt tapanani huudella autosta kenellekään kulkijalle yhtikäs mitään. Siis Kaikki vain tapahtui ja kiva kun tapahtui, olen siitä hyvin kiitollinen Jumalalle.
Tietenkin minulla on se ilo, että myös mieheni on uskovainen ja siten meillä on paljon yhteistä, että siksi en ystävää kaipaa ja mieheni kanssa voi kyllä jutella vaikka mistä. Mutta kyllähän te naiset sen tiedätte, että kun on jäänyt pois työstä, missä on ollut ihmisten ympäröimänä ja saanut jutella vaikka mistä, niin sitä pulinatarvetta on sitten aika paljon näin kotona olevalla
Sitten ihan muuhun...Minusta on tullut kamalan huonomuistinen ihminen. Nytkin nolottaa niin, että en oikein tiedä mihinkä maton alle sitä piiloutuisi. Tuolla kommenteissa on Lumikiteen kirjoitus, ööh... ja minä en millään muista hänen bloginsa nimeä. Se oli minulla korjussa, vaan onpa nyt syystä, jota en keksi, kadonnut. Enkä löydä, en vaikka kuinka hakisin. Salasanan kyllä muistan, niin se on salasanan takana. Vaan mihinkäs minä tuota salasanaa nyt sitten tuppaisin. Voi hyvät hyssykät sentään... Epäilen vahvasti, että tämä tämmöinen on noiden kipulääkkeiden sivuvaikutuksia. Sillä kun olen välillä jotain puhumassakin, unohdan yht'äkkiä, mitä olinkaan sanomassa. Joskus se käy kyllä kirjoittaessakin, mutta ei läheskään niin usein. Kai tähän naputteluun keskittyy sen verran enemmän, että muistaa lauseen lopunkin.
Jos tämä muistamattomuus vain lisääntyy, niin pitää mennä puhumaan lääkärille siitä. Niin kauan kun vielä muistaa mitä piti muistaa.
Minun pitäisi siivota vaatekaappiani. Siellä on kummallisia vaatteita, ihan kuin jonkun toisen. Aika kivan värisiä tosin ja malleiltaankin sellaisia, joita itsekin tykkäisin käyttää. Ovat vain selvästi jonkun hieman pienemmän ihmisen. Kamalaa tämä tämmöinen kasvaminen. Kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään sen eteen, että niin käy, kiloja vain kertyy. Ymmärtäisin sen, jos olisin joku makustelija, mutta kun syön tavallista kevyttä ruokaa ja sitäkin vähän. Kai se tosiasia on niin, että tarvitsisi harrastaa tuota liikuntaa hieman enemmän, muutakin kuin puikkojen heiluttelua. Jotenkin nyt vain oli talven aikana niin helppo istua nojatuolissa ja neuloa. Ulkoilu jäi todella vähäiseksi. Milloin oli liukasta ja milloin särkyjä oli liiaksi ja jalat kipeät. Ovat ne vieläkin, mutta ei tuolla kai nyt sentään liukasta ole. Pitäisi vain ottaa siinäkin itseään niskasta kiinni ja lähteä lenkille. Siitä olisi ainakin osa terveydenhuollon ammattilaisia ihan hyvillään. Toinen puoli taas sanoo, että kivun sallimissa rajoissa. Entäs jos ne rajat ovat 100m suuntaansa? Otetaanko niin paljon kipulääkettä, että ei rajat laita hanttiin vai laitetaanko perittyä eteläpohjalaasta sisua mukahan ja mennään vain, eikä kivusta välitetä mitään? Kuka sen kertoisi, mikä on viisasta, rasittaa niveliä ylipainolla vai kivuliaalla liikkumisella?
Sitten vielä kesäksi lopetetaan kaikki vesijumpatkin, joissa voisi käydä.
Syömisestä en osaa oikein enää vähentää mitään tai sitten se menee vitamiinipilleriksi ja vedeksi. Eikä sekään ole hyvä, kun kipulääkkeetkin tarvitsevat jotain kaveria sinne mahaan. Edes sen salaatinlehdellä päällystetyn leivän palan.
Mihinkään hokkuspokkus diettiin en usko, enkä pillereihin. Juuri luin, että joku rasvansiepparilääke on vedetty pois markkinoilta. Oli aiheuttanut sen verran maksaan kohdistuvia ongelmia. Käsittääkseni oli ihan reseptilääke. Onhan niitä silti vedetty pois markkinoilta kipulääkkeitäkin samasta syystä. Miksi ihmeessää niitä ei testata tarpeeksi suurella joukolla ihmisiä ja tarpeeksi pitkän aikaa. Itse olin ihan hukassa kun käyttämäni kipulääke vedettiin pois. Kesti kauan, että löytyi edes melkein yhtä hyvä.
Mutta mitäs näistä. Ollaan kiitollisia, että ollaan tänäänkin herätty ja armo on tänäänkin uusi, ihan joka päivä ja ihan joka hetki. Jeesuksen veri on vuotanut puolestamme ja Isä Jumala on armollinen meitä kohtaan kun me peseydymme Jeesuksen veressä. Siihen me saamme kätkeytyä ihan kokonaan, se riittää meille pullukoille, eikä se jätä ketään tahraiseksi tai ulkopuoliseksi. Se on kaikille avoin, ketään ei sieltä hätyytetä pois.
Mielessäni on taas ollut Psalmi 91.
Joka Korkeimman suojassa istuu
ja kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani,
hän on minun Jumalani, johon minä turvaan."
-ja Jumala vastaa-
"Koska hän riipuu minussa kiinni,
niin minä hänet pelastan;
minä suojelen hänet, koska hän tuntee
minun nimeni.
Hän huutaa minua avuksensa,
ja minä vastaan hänelle,
minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä
on ahdistus,
minä vapahdan hänet ja saatan hänet
kunniaan.
Minä ravitsen hänet pitkällä iällä
ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen".
Koko Psalmi on aivan ihana, mutta kirjoitin nyt tuohon vain sen alun ja lopun, voit itse hakea Raamatun ja lukea sen kokonaan.
Olkoon siunaus mukananne kaikkialla :)
